Tekijä: Sofia Koivunen
-
Käsittelyhaasteet
Arkiset käsittelyt, kuten kynsienleikkuu, hampaiden pesu ja turkin harjaus tai pesu voivat aiheuttaa suuriakin haasteita. Käsittelyhaasteisiin lasken myös esimerkiksi valjaiden ja takkien pukemisongelmat sekä eläinlääkäri-/fysioterapiakäynteihin liittyvät haasteet. Ratkaisen käsittelyhaasteita positiivisen vahvistamisen ja osallistavan käsittelyn avulla. Positiivisen vahvistamisen avulla kouluttaminen tarkoittaa käytännössä vastaehdollistamista, siedättämistä ja ns. harhauttamista. Osallistavassa käsittelyssä koira saa itse vaikuttaa käsittelyn kulkuun, mikä…
-
Aggressiot
Resurssiaggressiivisuudessa kyse on siitä, että koira on tarkka resursseistaan (esim. ruuasta, luista, leluista, ihmisestä, nukkumapaikasta). Resurssiaggressiivisuutta voidaan lähteä ratkomaan ennakoinnilla, ympäristön hallinnalla, positiivisten tunteiden kasvattamisella ja tietysti koulutuksella. Koulutuksellisesti yksi tärkeimmistä asioista resurssiaggressiiviselle koiralle on luopuminen. Aggressiivisen koiran koulutus aloitetaan hyvinvointikartoituksella. Tapaamiset voidaan toteuttaa lähi- tai etätapaamisina. Pidäthän mielessä myös kouluttajan turvallisuuden: jos kyseessä on…
-
Yksinolo-ongelmat
Koiran yksinolon haasteet voivat johtua monesta eri asiasta, kuten Myös muut asiat voivat aiheuttaa ongelmia yksinoloissa. Käytännössä asioita ratkotaan niin, että tarkistetaan koiran hyvinvoinnin tilanne omistajan ja tarvittaessa eläinlääkärin kanssa yhdessä. Jos koiran arjessa ei ole suuria haasteita eikä koira ole kipeä, voidaan yksinoloa lähteä harjoittelemaan kouluttajan avulla. Koirilla voi olla muitakin yksinolon haasteita kuin…
-
Virikkeistäminen
Koirat tarvitsevat hihnalenkkeilyn lisäksi paljon muitakin aktiviteetteja elämäänsä, jotta ne voivat hyvin. Erilaiset virikkeet on helppo tapa lisätä koiran aktiivisuutta päivän aikana, ja niiden avulla esimerkiksi ongelmakäyttäytyminen voi vähentyä. Koiran hyvinvointi todennäköisesti kasvaa, jos sillä on päivittäin virikkeitä tarjolla. Virikkeistämisessä on tärkeää muistaa, että sen on tarkoitus olla omaehtoista. Virikkeistämisen hyötyjä: Ruokavirikkeet on yksi yleisimmistä…
-
LAT (Look At That)
LAT on suosittu peli, jonka on kehittänyt Leslie McDevitt. LATin avulla voidaan kehittää koiran häiriönsietoa ja vahvistaa kontaktia ihmiseen. Käytän itse LATia esimerkiksi ohitustilanteissa. On huomattava, että LAT-tekniikkaa käytettäessä koira saa aina palkan eikä palkkaa ole tarkoitus koskaan häivyttää pois. Look At That -menetelmässä koira saa palkkaa huomattuaan häiriön. On tärkeää, että koira ensin huomaa…
-
Pelot ja ahdistus
Pelkääkö koirasi jo jotain asiaa, jota se joutuu kuitenkin arjessaan kohtaamaan, tai haluatko vähentää riskejä uusien pelkojen syntymiseen? Pelkoa tai jännitystä lähdetään muokkaamaan vastaehdollistamisen ja siedättämisen avulla. Monesti myös ennakoitavuus ja rutiinien rakentaminen tuovat turvaa koiralle. Käytösneuvonta alkaa hyvinvointikartoituksella, (etä)tapaamisella ja kirjallisilla ohjeilla. Yleensä pelkotapauksissa on tarpeen pitää yhteyttä pidemmän aikaa, koska pelot harvemmin ovat…
-
Hihnakäytös
Onko ohitusongelmia? Ratkotaan ne yhdessä. Yleisiä ongelmia: Kotikäynnillä näen, millaista lenkkeily koirasi kanssa kotiympäristössä on, ja annan käytännön ratkaisuja ongelmiin. Suosittelen hihnakäytösongelmiin aina kotikäyntiä, mutta myös etäohjeistus onnistuu. Hihnakäytöstä pystytään muokkaamaan rakentamalla koiran ja ohjaajan välille parempi kontakti. Erilaiset kontaktipelit voivat auttaa ”oman kuplan” rakentamisessa, jolloin koiran mielenkiinto pysyy taluttajassa eikä esimerkiksi ohitettavassa koirassa tai…